maanantai 19. marraskuuta 2012

Tauko on osa matkaa

...myös kuskille.
Muiden nauttiessa virvokkeita esmes tienpientareella tai riistohintaisessa Aakkos-kahviossa, tapaa auton omistajalle jäädä huolto- ja erityisesti kauden alussa, vuorossa olevan ajoneuvon säätö-toimenpiteet. Tälläisen tilanteen sattuessa kohdalle, tulee matkustajien tarkkailla huoltotyön suorittajaa ja olla erityisen varovainen irtoherjojensa suhteen, mikäli perillepääsy kiinnostaa. Kokematon matkalainen saattaa oppia hyvinkin nopealla aikataululla minkälainen kommentointi on suotavaa, vai tarvitaanko sitä lainkaan.

Takapenkkimatkaaja pystyy kuitenkin vaikuttamaan asemeensa,
Työkalupakin kantamiseen osallistunut ryhmämatkan osanottaja on jo hieman pelastanut omaa nahkaansa, ja kätensä lianneelle löytyy varma perseensija matkalla perille päämäärään. Koko vian paikallistanut, isosti korjaamiseen osallistunut tai sen peräti korjannut matkaaja, on varmistanut itselleen paikan loppureissun ajaksi, ja on varmasti haluttua matkaseuraa myös seuraavalla reissulla. Mutta avulias matkamies, ole tässä varovainen! Mikäli korjausyritys muuttuukin koko matkan katkaisevaksi virheeksi, osuu kohdalle rosvosektori, ja kaikkien matkan osanottajien syyttävä sormi kääntyy kohti syyllistä. Tämän kukaan ei tietenkään halua tapahtuvan.
Yllä olevien taustatietojen valossa ehkä ymmärrätkin, miksi vanhoilla autoilla liikkuvien keskuudessa liikkuukin tuo niin leikkisä sanonta "Kuskille ei vittuilla".

1 kommentti: