24.12.2012

Toivoo Hissu.

Kuka tunnustaa?

Minä ainakin. Kerään nimittäin vanhoja keittiöpyyhkeitä.   Tästä keräilystäni saankin aina pyyhettä vaihdettaessa kuulla jotain epämääräistä kommentointia. "Saaks tätä pyyhettä käyttää?" (Jupinaa, muminaa.) Tai: "Hei onks tää nyt semmonen pyyhe, johon ei saa pyyhkii?" (Jupinaa, muminaa..)

No saahan niitä käyttää, kunhan päivä on oikea. Tätä on olemassa jokaiselle viikonpäivälle omansa, tosin minulta löytyy vain nämä kaksi.

Tähän onkin joskus Aino kirjaillut nimensä. Ei taida kuitenkaan olla se kaikkien tuntema..  

Tampellan Kesti ja Duetto

Kalaa ja cocktailia.

Tässäpä melkoiset löydöt, leikkaamattomat palat.

Yksittäinen pyyhe näyttäisi tältä.

Nämä upeat servetit löysi minulle eräs ihana kangasexpertti. <3

Ohjeet silitykseen ja spaghetin laittoon.

Kaksi värivaihtoehtoa.

Hyvin rullaa!

Nimittäin tämä rullaverho, joka sai meidän keittiöstä uuden kodin itselleen. Melkoisen likainen ja haiseva tapaushan tuo suorastaan oli, mutta hyvin tehosi pyykinpesuaine, etikka ja juuriharja.  

Tämä peltipurkki sopii hauskasti yhteen rullaverhon kanssa. Sen paikka onkin hyllyssä, aivan rullaverhon vieressä.  Törmäsin äskettäin netissä samaan purkkiin ja eräs keräilijä olikin selvittänyt Keskolta tämän purkin alkuperää. Hänelle oli vastattu näin:  

"Tämän Lady Coffee -kahvipakkauksen historiaa on kysytty hiljattain ja silloin selvitimme sen taustaa. Johtaja Pekka Rontu (eläkkeellä oleva Paahtimon johtaja, joka oli tässä tehtävässä 60- ja 70-luvuilla) muisti, että tämä purkki oli ensimmäinen lahjapurkkien sarjassa ja tehtiin vuonna 1961. Näihin pakattiin milloin mitäkin Keskon Paahtimon kahvia asiakkaan toivomuksen mukaan. Siihen aikaan ei vielä ollut vakuumikoneita, joten kahvit olivat pehmeitä pusseja. Purkin oli suunnitellut Keskon oma mainostoimisto, mutta painosmäärästä ei ole tietoa."
(Lupa kysytty tekstin lainaamiseen.)

Lady coffee, Kesko oy, 1961.

Rumaa vai kaunista?

Meiltä löytyy tasan tarkkaa nuo kaksi näkemystä tästä Italialaisesta Bitossi-keramiikasta.

Oton inhokki ja minun suosikki.

Ihanaa syvää turkoosia!

Tässä uusin Bitossini, ihana possupankki. *Muoks* tämä päätyi kissojen villityshepulin vuoksi haljenneena koristamaan kukkapenkkiä. 

Nämä tummansiniset lamppu ja kynttilänjalka ovat myöskin Bitossi-keramiikkaa.

Numismaattista itsenäisyyspäivää!

Se olis tänään itsenäisyyspäivä, siis sopiva päivä tälläisten esineiden näyttäytymiseen keräily-aiheisessa blogissamme. Kaikki mitalit ovat tulleet minulle omasta suvusta. Ei mitään yltiöharvinaisia eikä arvokkaitakaan mutta mielenkiintoisia silti.

Ensimmäinen vasemmalta on 1. luokan vapaudenmitali, ja toinen vasemmalta on 2.lk vapaudenmitali. Molempia jaettiin aliupseereille ja miehistölle rohkeudesta sekä menestyksekkäistä sotatoimista. Kummassakin lukee kääntöpuolella "Suomen kansalta 1939". Suomen sotahistorian ehkä tunnetuimmat sankarihahmot Lauri Törni ja Simo Häyhä saivat molemmat tälläiset prenikat.

Keskimmäinen mitali on Tolvajärven taisteluista talvisodassa 1939-1940. Rapsakat taistelut ollut noilla kanteilla, Wikipedia kertoi Tolvajärvellä kaatuneen 630 suomalaista. Neuvostoliitolla 4800 kuollutta, lisäksi 2300 kadonnutta...

Toinen oikealta, "Isänmaa 1941-1945". Uskoisin tämän olevan mitali jota on jaettu kaikille, tai ainakin lähes kaikille, jatko- ja Lapin sotaan osallistuneille.

Äärimmäinen oikealla on Tolvajärven risti talvisodasta. Tälläinen annettiin talvisodassa Tolvajärvi-Aittojoki -rintaman lohkolla palvelleille.

Taustalla on "Hakkapeliitta"-lehti vuodelta 1943. Lehden takasivulla mainostetaan puutaloja, tekstistä voi päätellä että vielä ei ole Karjalaa luovutettu vaan sinne ollaan tuossa vaiheessa vielä kovaa vauhtia palaamassa.

Näihin kuviin ja niin edelleen, hyvää itsenäisyyspäivää just sulle!

Sama kulho, eri kuvio

Kulho on Kaj Franckin muotoilema, tietääkseni kuviot ovat Raija Uosikkisen ja Esteri Tomulan käsialaa.

Joulukellot

Inca

Tatti

Ritari

Kehrä

Kaikkien kaveri!

Tiedän paikan armahan, ja se on semi-maatunut asuntovaunu metsänreunassa. Ei siitä lossista enää ole paljoa jäljellä, se asuntovaunu repesi takaosastaan kun siellä oli joskus tarpeeksi porukkaa juhlimassa... -Hei kuka EI olis halunnut olla mukana niissä bileissä?! Se mitä siitä vaunusta oli jäljellä oli tämä vessakoppi joka todellakin on aikansa kuva! Jos tuolla ei tule pää kipeäksi niin sitten ei missään! Sen verran vettynyt asuntovaunun raato se oli että kaikenlaista sientäkin siellä varmaan kasvoi, en tiedä ehtikö ne vaikuttaa, mutta silti mä näen vaan seinillä kukkia... piis, mään.

Lasikasa

Kuinka monta Kaj Franckin 5023-juomalasia mahtuu 10 litraan?  No 16 kappaletta tietenkin!

Kaj Franck suunnitteli juomalasi 5023:n Nuutajärvelle 50-luvulla.  Hauskinta  näissä vanhoissa laseissa on se, etteivät saman värin edustajatkaan ole keskenään saman sävyisiä.  Värit sekoitettiin vähän siinä suhteessa, mitä milloinkin sattui löytymään.  Tällaisen tiedon kertoi minulle eräs vanha antiikkikauppias jo vuosia sitten.

Veitsen terällä

Mitä kaikkea ihmiset nurkkiinsa keräilevätkään... no en minä muista tiedä, itse olen keräillyt partaveitsiä. Yleisin vastaan tuleva partaveitsi vaikuttais olevan kahvastaan musta ja ruotsalaista alkuperää. Myös muuta aiheeseen liittyvä on jäänyt käsiin. Itse suosin leukani veistelemiseen partaveistä (en näitä vanhoja kuitenkaan) koska veitsellä saan uskomattoman tasaista jälkeä.

Joskus veitsen mukana löytyy asiaan kuuluvia tykötarpeita, esmes tämä johon kuuluu oma kotelonsa. Huomioi pakkaukseen painettu viiksinaukin naama! Kotelosta puolestans löytyi tuo pieni lisä-osa jollaista en ole muita nähnyt kuin tämän. En oo varma liittyykö se hiusten tai naamakarvojen pituuden säätämiseen vai onko se jokin turvallisuustekijä.

Tuohon se kuitenkin sopii. Tuolla terän selkäpuolella olevaa ruuvia sopii säätää, jollonka terän sais likemmäs tai etäämmä turpaansa. Näin se siis liittyis esmes hiusrajan tai viiksien pituuden säätämiseen.

Joskus on laastariakin tarvittu...Sain tämän peltirasian isoäidiltäni n. 25 vuotta sitten, ja sehän sopii partaveitsi-kokoelman osaksi. Pakkauksen ulkoasu vaikuttais vahvasti 50-lukuiselta, mitä väitänkin sen olevan.

Plastiikkia 60-luvulta

Tässäpä nimittäin Fiskars ornamin-lautaset, joista olemme onnistuneet haalimaan kaikki sarjaan kuuluvat värit. Jokaisesta kuviosta on olemassa myös versio peilikuvana, niiden metsästys jatkuu yhä.

Turkoosi on oma suosikkini ja onneksi myös miltei naarmuton yksilö.

Fiskars Finland, Ornamin

Lakua! Nam.

 Hangon lakritsia. Tarkkaa ajankohtaa en tämän pakkauksen käytöstä tiedä. Hangon lakritsi myytiin Fazerille vuonna 1927, lienee tämä pakkaus ollut käytössä ennen sitä. Tästä purkista on olemassa myös versio, jossa kannessa komeilee hymyilevä Hangon keksi. Ehkä jonain päivänä se löytyy meidän hyllystä.

Tälläisen paperipäällysteisen keksipurkin pelastin kirpparilta. Tietäisikö joku  miltä ajalta tämä on? (Oisko 1920-->?)

Ole tarkka ota Pirkka

Joskus niihin aikoihin kun Kekkonen oli vielä pelkkä ministeri (eli siitä on siis ihan helvetisti aikaa), suunnitteli Ilmari Tapiovaara Pirkka-nimisen sarjan huonekaluja. Sarjaan kuuluu ruokapyötä, tuoli, baarijakkara, pitkä penkki, ja matalampi sekä korkeampi pikkujakkara. Näitä myy -kysynnän uudelleen synnyttyä- ainakin Vepsäläinen. Tossa oli välissä pätkä kun niitä ei kaupattu, nyt niitä taas saa uutena. Ei ne vanhatkaan minnekään ole kadonneet, hyvin tehty kaluste kyllä kestää.

Vanhojen ja uusien jakkaroiden muodossa on mielestäni hieman eroa. Näissä uusissa versioissa jakkaran reunassa näyttäisi olevan pienempi pyöristys, tehden istuinosan muodosta kokonaisuudessaa terävämmän näköisen.
Jos kirjoitan tähän että myös teollisemman näköisen, niin en tarkoita sitä automaattisesti negatiivisena asiana, tykkään kyllä molemmista.
Uudemmat näyttäisivät olevan pyöristetty r5 säteisellä terällä ympäriinsä, kun vanhemmissa versioissa pitkät sivut näyttäisivät olevan pari milliä isommalla sätellä. Kuvittelenko vain, mutta päädyt on mielestäni hiottu huomattavan pyöreiksi noissa vanhemmissa versioissa.

 Huomioi myös kohta josta jalka kiinnittyy istuinosaan. Ylläoleva kuva on tuollaisista uudemmista jakkaroista, siinä jalka levenee liitoskohdasta melko paljon. Tässä kuvassa vasemmalla näkyy vanhan mallinen Pirkka ja vastaava liitos; kyllä tuokin levenee, mutta ei yhtä paljoa. Tätä vois siis pitää yhtenä spottina joka kannattaa tsekata kun haluaa tunnistaa onko se oma jakkara uudempaa vai vanhempaa tuotantoa. Toinen voisi olla tuo koko jalan muoto joka on hieman erilainen ; vanhemmissa jalka on tasaisesti pullea, uudemmissa on keskellä pullea kohta. Tätä on kuitenkin vaikea vertailla jos vieressä ei ole toista uudempaa/vanhempaa jakkaraa.

Meillä oli pitkään kytätty omaa Pirkka-jakkaraa, niiden hinnat vaan nousi aina johonkin hullutuksiin kunnosta riippumatta. Haimme näistä kaikista Pirkka-kalusteista nimenomaan tuota matalampaa jakkaraa kunnes lopulta Goatland Recycling Outlet'in käsittämättömän suurista varastoista löytyi meidänkin aina niin laihalle kukkarolle sopiva orgis Pirkka-jakkara, ja sattumalta vieläpä sitä haetumpaa matalampaa mallia.
Edullinen hankintahinta toki oli perusteltu, istuin kun oli jo monta elämänvaihetta nähnyt.

 "Tunnustan elähtäneeni"

Ei se nyt mikään erikoistarjous-halpa ollut, mutta leimat ja kuviot pohjassa kertoi että kyseessä on ihan oikea Laukaan Puun tekemä oikeasti vanha Pirkka-jakkara. Rahat sinne ja postissa tänne!
Työnjako oli alusta asti selvä; Noora raaputti oranssit maalit pois, ja minä jatkoin siitä eteenpäin. Haluttiin istuinosa puun väriseksi, joten sitä raavittavaa maalia oli piisalle asti. Jalkojen liimaus oli jo alkanut antautua, joten kopautin klabbit irti, hiominen on sillon helpompaa. Lopulta lakkasin istuinosan useampaan kertaan, tein muutamat välihionnatkin.
Irtautettuna jalkojenkin hiominen oli helpompaa. Hionnan jälkeen sipasin niihin useamman ohuen kerroksen himmeetä Empireä. Miranol on niin kiiltävää maalia ettei se sovi tähän... Sitten taas hiottiin, maalattiin, hiottiin, maalattiin. Pensselin kanssa toimin vainen. Lopulta jaloista tuli uskomattoman hyvät, niissä kun oli ostettaessa lommoja, naarmuja ja valumajälkiä. Oli edellisen maalarin sutikin ollut vähän toispuoleinen. Taikuri on itsekin yllättynyt! 
Lopuks liimasin jalat takaisin kiinni. Neljään suuntaan töröttävät kintut, niiden kahdeksaan eri suuntaan (ja vastakkaisiin kuin edelliset) osoittavat poikkipienat, ja 20 eri liimapintaa oli yksi mielenkiintoisimpia liimausharjoituksia mitä olen päässyt tekemään moneen aikaan. Järjestelyllä ja järjestelmällisyydellä päästiin tälläkin kertaa tavoitteeseen eli jakkara on vakaa eikä keiku.

Tämmöinen siitä sitten tuli! Nyt se ei enää näytä semmoiselta kesämökin saunajakkaralta vaan siltä kuin se vuonna '55 tarkoitettiin, ja sopii huomattavasti paremmin sisustukseen, ainakin meillä. Tää sopii mainiosti mun hanuriin, tai oikeammin sen alle.

Vielä kun löytäis jostain Pirkka-sarjan baarijakkarat, niin vois ottaa talteen. Ei meillä tosin oo sisällä baaritiskiä, mutta äkkiäkös siihen ympärille sellaisen tekisi... yeah, right.

Tauko on osa matkaa

...myös kuskille.
Muiden nauttiessa virvokkeita esmes tienpientareella tai riistohintaisessa Aakkos-kahviossa, tapaa auton omistajalle jäädä huolto- ja erityisesti kauden alussa, vuorossa olevan ajoneuvon säätö-toimenpiteet. Tälläisen tilanteen sattuessa kohdalle, tulee matkustajien tarkkailla huoltotyön suorittajaa ja olla erityisen varovainen irtoherjojensa suhteen, mikäli perillepääsy kiinnostaa. Kokematon matkalainen saattaa oppia hyvinkin nopealla aikataululla minkälainen kommentointi on suotavaa, vai tarvitaanko sitä lainkaan.

Takapenkkimatkaaja pystyy kuitenkin vaikuttamaan asemeensa,
Työkalupakin kantamiseen osallistunut ryhmämatkan osanottaja on jo hieman pelastanut omaa nahkaansa, ja kätensä lianneelle löytyy varma perseensija matkalla perille päämäärään. Koko vian paikallistanut, isosti korjaamiseen osallistunut tai sen peräti korjannut matkaaja, on varmistanut itselleen paikan loppureissun ajaksi, ja on varmasti haluttua matkaseuraa myös seuraavalla reissulla. Mutta avulias matkamies, ole tässä varovainen! Mikäli korjausyritys muuttuukin koko matkan katkaisevaksi virheeksi, osuu kohdalle rosvosektori, ja kaikkien matkan osanottajien syyttävä sormi kääntyy kohti syyllistä. Tämän kukaan ei tietenkään halua tapahtuvan.
Yllä olevien taustatietojen valossa ehkä ymmärrätkin, miksi vanhoilla autoilla liikkuvien keskuudessa liikkuukin tuo niin leikkisä sanonta "Kuskille ei vittuilla".

Kukkuu!

Tämä oli yksi niistä aamuista, kun meillä ei Hissun kanssa ollut kiirettä nousta sängystä. Mikäpäs siinä oli piilosta leikkiä pehmeiden peittojen alla. (Tämä kuva on muistaakseni viime keväältä.)

Karvainen lapsemme Hissu

Vähän aikaa sitten huomasin keräileväni Suomalaisia emaliastioita. Tässä osa valko/punaisesta kokoelmasta, unohtamatta tietenkään karvaista lastamme, Hissua, joka niinkuin kuvasta näkyy, tahtoo olla siellä missä muutkin.

Ja, lähtee.

Kaikenlaista höpinää on tullut vuosien myötä kirjoiteltua netin syvyyksiin. Tulipa mieleen että paiskataanpa tälläinen blogi pystyyn, niin olis joku järkevä julkaisukanava näille lätinöille. Viimeinen niitti oli kun myynti-ilmoitustamme Huuto.netissä luettiin muutamassa päivässä n. 350 kertaa, että ilmeisesti ihmisiä kiinnostaa tämä minunkin epämääräinen sanailuni.
Jatkossa aiheet tulevat käsittelemään meidän melkein tavallista elämää, saas nähdä mitä kaikkea keksitään.

Niin, se teksti Huutiksessa on allaolevan kaltainen, ja linkki myytävään pöytään löytyy tästä.

No, ei ehkä kuitenkaan ihan niin vanha, mutta ei tää ihan uusikaan ole. Mutta tosi hieno silti, ja valmistettukin ihan oikeasta puusta!
Saattaa olla jotain korkeampaa designia, en tiiä, joten pitää myydä tälleen houkuttelevan edukkaasti. Jos pohjassa lukis Tapiovaara tms, niin hinta olis tuplat tai triplat.
Niin, kaivoin tuolta varastoni hämärästä valoon tälläisen pienen ja siron sivupöydän. En tiiä mitä ajalta tämä on, olisko 40-lukuista funkkista kun on koivua. Tiedä vaikka olis tehty 30-luvulla ennen sotia! Mutta kun minen tiiä! Kaikki pitäs tietää aina! En tiiä! Toisaalta tuo tummempi pöytätaso viittais 50-luvulle. Tosi kapiat on jalat, ja muutenkin kepeä, silti tukeva.
Tätä vois sovittaa sohvapöydäksi jos sullon pieni perhe tai ei perhettä lainkaan, yöpöydäks tää olis kans passeli. Mitäs sitä yöpöydällä yleensä pidetään, lamppu, vekkari, lehtiä, tekohampaat... no on toki muutakin, mutta en viitsi niitä tähän kirjoittaa... Sivupöytänä ehkä eniten omiaan, esmes kun tuut kotio, niin mihis lasket avaimet kädestäs. Tai sohvan vieressä, että voi laskea konjakkilasinsa tähän kun katselee televisiosta humalaisia ihmisiä suljetussa talossa. Jos et tykkää konjakista (esmes Larsen VSOP on ihan jees), niin lehtiä luet ainakin? Lehtiä nyt ainakin kertyy joka pöydälle ja kulmalle, tällä saat sen ongelman ratkaistua, siis yksi huoli vähemmän ihmiselämässä. Tässä on lepuuttaneet väsyneitä niittejään monet Ajan Sävelet ja Kansa Taisteli-lehdet.
Koko keksintö on umpipuuta, pl. tuo taso joka taitaa olla viilutettua vaneria. Nii-ih, se semmonen viilu on ihan oikeeta puuta, ne on semmosia juttuja joita kasvaa metsässä, ja joiden käyttöä huonekaluissa nykyään vältellään, koska muovi on halpaa ja kaiken pitää olla halpaa ja nopeaa, heti, ja äkkiä, ja halpaa ja kertakäyttöistä ja halpaa. Noh, sellasia mööpeleitä saa sitten Ikeasta, niin on sitten koti samanlainen ku kaikilla muillakin. Vaihtoehtosesti voi olla rebel ja hankkia kotiinsa sellasia huonekaluja jommoisia ei oo muilla. Huonekaluja joilla on historia, menneisyys ja tarina. Huonekaluja jotka eivät sisällä formaldehydiä ja ihottumaa aiheuttavia käsittelyaineita. Semmoisia aineita sisältävien mööpeleiden kantaminen tupaan aiheuttaa onomatopoeettista köhimistä valokuvissa ja elämässä. Joissakin ihmisissä -ei kaikissa- vitutusta.
Noh, asiaan vielä vähän:
-Uskomattoman hyväkuntoinen laitos; ei irronneita viiluja, ei palojälkiä, ei kynänjälkiä, ei puuhun imeytyneitä rasvatahroja... ei mitään mikä paistais heti silmään.  Lakkasin tän just ennenku vein varastoon (mikäköhän idea siinäkin oli...) odottamaan hetkeä kun löydän tälle kodistani paikan. Sitä päivää ei ole vielä tullut, joten se on ”kutpai, mä lipeen sano Andy.”
Lakkasin vesiohenteisella lakalla, jonka uskoisin olevan vähemmän vaarallinen aines-osa jos omaat pöydän jalkoja järsivän ihmislapsen. Jos et, niin se on silti paree näin. Usko mua.
-Kintut on liimattu kiinni, mutta mahtuiskos toi Huutopaketilla jollon kulut 8e. Meidän kylällä on myös Matkahuolto, ehkä teidänkin, joten se sopii också med. Laite on kokonaan nippuun liimattu, ei mahdi pienemmäksi. Nouto sopii myös.

-Mitat:
Korkeus 475, leveys 380, syvyys 370

ps. Ylläolevan tekstin monipuolisesta ja oivaltavasta ruotsinkielisestä osiosta pystyt ehkä päättelemään että asuin 15 vuotta sitten Hangossa n. seitsemän kuukautta. Kiva kaupunki erityisesti kesällä, mutta myös talvella koska siellä on videovuokraamo ja lämmityslaitteita. Kiitos. Paina nyt tuosta ”Osta heti” nappulasta. Tulee hyvä mieli. Sulle ja mulle. Hei hei.